torstai 5. huhtikuuta 2018

Luento 6.4.: Suodinsuunnittelu käytännössä


Tänään käsiteltiin kappale 5 loppuun. Alussa oli alla olevan kuvan mukainen demo, jossa suotimen kertoimien määrää kasvatettiin ja havaittiin ettei amplitudivastetta saa tällä keinolla tiettyjen rajojen alle.


Tämän jälkeen käytiin kappale 5 loppuun, ja todettiin että suodinsuunnittelu sisältää seuraavat vaiheet. 
  1. Valitse ikkuna vaimennusvaatimusten perusteella.
  2. Päättele tarvittava kertoimien määrä N siirtymäkaistan leveyden (delta_f) perusteella.
  3. Laske ideaalinen impulssivaste (vaatii siirtymäkaistan keskipisteen f_c laskennan).
  4. Kerro ideaalinen impulssivaste valitun ikkunafunktion lausekkeella.
Taululla ratkaistiin elokuun 2016 tentin tehtävä 4, jossa suodinsuunnittelu tehdään alusta loppuun paperilla. Yleisiä tentissä esiintyviä virheitä ovat:

  1. Muuttujat f_c ja delta_f sekoittuvat keskenään
  2. Käytetään normalisoimattomia taajuuksia (esim. 12000 eikä 12000/32000)
  3. Rajataajuudet on laskettu väärin tai sekoitettu keskenään.
  4. Ikkuna on valittu väärin tai N on laskettu väärin.
  5. Lopputuloksessa on avoimia muuttujia (f_c, delta_f tai N). 
Tunnin lopuksi tutustuttiin IIR-suotimiin. Kappaleessa 6 esitetään menetelmiä IIR-suodinten suunnitteluun, ja ne käydään melko yleisellä Matlab-komentojen osaamisen tasolla. Lopuksi suunniteltiin Butterworth-tyyppinen IIR-suodin Matlabilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti